Vauvan ensimmäinen juhla, ristiäiset, nimiäiset

ristiäiset

Ristiäiset eli kastejuhla tai nimiäiset on vauvan oma ensimmäinen juhla, jossa vauva saa itselleen nimen. Sekä lähin suku kokoontuu vauvaa juhlistamaan.  Vauvan ensimmäistä juhlaa, perhejuhlaa pidetään hyvin tärkeänä ja siihen halutaan panostaa.

Ristäiset voi pitää vanhempien toiveen mukaan kirkossa, seurakuntatalolla tai kotona, toki myös vaikka isovanhempien kotona. Ristiäisissä ohjelma koostuu papin puheesta ja lapsen kasteesta. Vanhemmat ja kummit seisovat edessä vauvan kanssa, muut vieraat istuvat kauempana. 

Nimiäiset ovat vastaava perhejuhla kuin ristiäisetkin, mutta ilman kirkollista osuutta ja pappia. Nimiäisiin ohjelma järjestetään itse tai se voi olla vaikka rento kahvittelu lähimpien sukulaisten ja ystävien kanssa. Täysin miten vanhemmat haluavat. 

Kastejuhlaan tai nimiäisiin, vauvan juhlaan kannattaa varata ainakin vanhemmalle väelle istumapaikka. Virallinen osuus on sovittavissa papin kanssa ja kestää ylensä n. 15-30min. Useissa seurakunnissa pappi tulee käymään ensin perheen kotona ja suunnittelee ristiäisen kulun yhdessä vanhempien kanssa. Toiveena voi esittää musiikkeja, rukouksia ym. 

Virallisen osuuden jälkeen on usein kahvittelu, muista kutsua myös pappi kahvipöytään. Ristiäisten tarjoilut on usein simppelit, kakkua ja suolasta. Voitte itse päättää mitä juhlissa haluatte tarjota. Kaukaa tulevat sukulaiset kannattaa kuitenkin huomioida. Tarjolla voi olla esimerkiksi: täytekakku, keksejä, macarons, leivoksia, voileipäkakku, suolainen piirakka tai vaikka lämmin keittölounas jos vieraita tulee kauempaa. Tarjolla kannattaa olla makeaa ja suolaista. Muistakaa huomioida myös allergiat ja lapset. Jos juhliin on tulossa pieniä lapsia, voi tarjolle laittaa vaikka maissinaksuja. Näin jokaiselle on jotakin. 

Muistilista juhlien järjestäjälle

Ristiäisten mustilista:

  • Nimi vauvalle
  • Ketä kummeiksi? Kenestä sylikummi?
  • Varaa kirkko/pappi/juhlapaikka
  • Lähetä kutsut ajoissa, miettikää yhdessä vieraslista
  • Kastemekko, suvun/uusi? Kastemekkoja saa myös lainata osalta seurakunnista
  • Vauvan juhlavaatteet kasteen jälkeen, sekä vaatteet kastemekon alle esim. valkoinen body
  • Omat juhlavaatteet

Muuta mietittävää:

  • Onko astioita tarpeeksi?
  • Tilaatteko tarjoilut vai teettekö itse? Ketä tekee mitäkin? 
  • Ketä varmistaa tarjoiluiden sujuvuuden ja keittää tarvittaessa lisää kahvia?
  • Varatutti, pullo, vaihtovaatteet
  • Haluatteko oman kestemaljan? Liinan jolla vauvan pää kuivataan
  • Koristeet, kukat, halutaanko ja millaiset?
  • Valokuvaus, ammattilainen vai joku vieraista?

Ketä kutsua vauvan juhliin? Tavallisesti ristiäiset ovat lähimmäin perheen juhla. Isovanhemmat, isoisovanhemmat, vanhempien sisarukset, lähimmät ystävät vanhempien niin halutessa ja tietysti kummit. Vieraslista voi olla pitkä tai vain kummit ja vanhemmat, jokaisella on oma tapansa juhlia. Omaa jaksamista kannattaa myös ajatella, ettei juhlien järjestey vie liikaa aikaa ja voimia ihanasista ensimmäisistä kuukausista. 

Ristiäisten pukukoodi on perheen itse valittavissa. Toiveen voi myös laittaa kutsuun. Kastejuhla on kuitenkin tärkeä juhla, joten siisti juhlava pukeutuminen on ylensä tapana. Miehille puvun housut ja kauluspaita, kravaatti tai rusetti. Naisille usein yksinkertainen tyylikäs mekko on varma valinta. Liian lyhyt tai paljastava mekon ei kuitenkaan kannata olla. Värejä ja valkoista voi ristiäisissä käyttää kaikki vieraat huoletta. Ja aina voi vanhemmilta kysyä että miten toivovat vieraiden pukeutuvan. 

Ristiäisten ohjelma ei erikseen tarvitse suunnitella. Papin lisäksi voi olla vain rentoa yhdessä oloa ja kahvittelua. Muistoja kastepäivästä kannattaa kuitenkin ottaa. Valokuvia vauvasta jokaisen vieraan sylissä, sekä kummien kanssa. Sukukuvia saa loistavasti myös kastejuhlassa. 

Kivan muiston saa myös vieraskirjasta. Kuvassa näkyvä on yksi ihana esimerkki. Jokainen vieras saa kirjoittaa vauvalle terveiset ja niistä muodostuu taulu jota on kiva katsoa yhdessä lapsen kasvaessa. 

Nimiäiset ovat kastejuhlaa vastaava vauvan nimenanto juhla, ilman pappia, kastamista ja kirkollista osuutta. Nimiäisistä saa yhtä juhlavan kuin kastejuhlastakin. 

Nimiäisten ohjelman voi itse suunnitella. Tai juhlissa voi olla vain rentoa yhdessä oloa ilman virallista osuutta. Nimen voi juhlallisesti kertoa vieraille tai sen voi jemmata vaikka kakun päälle, jos nimi on pidetty salassa. 

Nimiäisten ohjelmaan voi halutessaan sisältyä perheen tapojen ja mieltymysten mukaan vaikka musiikkiesitys/esityksiä, sisarukset tai serkut voivat laulaa myös vauvalle, nimen julkistaminen, kummien esittely, puheita sekä alkumalja, vain mielikuvitus on rajana. Juhlan tuntua lisää koristelut, kukat ja vauvan ja vieraiden juhla pukeutuminen. 

Toki kastejuhlankin ohjelmaan voi lisätä omien mietymysten mukaan vastaavaa ohjelmaa papin lisäksi kuin nimiäisissäkin. Juhlaosuus kannattaa kuitenkin pitää kohtuullisen lyhyenä, niin että vauva jaksaa juhlan. 

Juhlavaatteet

Äidin juhlamekon valinta on myös tärkeä osa juhlaan valmistautumista. Vauvan ensimmäiseen juhlaan kannattaa valita vaate jonka kanssa on mukava olla. Vauvaa imettäessä avonaiset kaula-aukot on käteviä ja näin mekko saa käyttökertoja myös imetyksen jälkeen. 

Vauvaa kannellessa tulee usein myös kuuma. Kun talo on täynnä vieraita ja kannat pientä lämpöpatteria mukana, kannattaa oma vaatetus pitää keveänä. 

Vauvan juhlavaatteet löydät myös helposti kotisohvalta. Kastemekko ja kasteen jälkeen vaihdettavat juhlavaatteet löydät esimerkiksi Stockmannin valikoimasta. 

Kastemekon alle voi laittaa suoraan juhlavaatteet, mutta jos on vauva on hiemankaan lämmin verinen kannattaa kastemekon alle laittaa vain ohut body ja tarvittaessa ohuet sukkahousut. 

Juhlien koristelun voi pitää hyvin yksinkertaisena tai ilotella kunnolla. Perinteinen tapa on hankkiä kukkaset kastemaljan viereen sekä kahvi pöytään.

Koristella voi myös perinteistä poiketen ilmapalloilla, glitterillä ja juhlaan sopivalla hohteella. Valinnanvaraa riittää. My dream day on todellinen aarreaitta mitä tulee koristeiden, kattauksen, ym valikoimaan. 

Kastejuhlassa kannattaa mennä vauvan ehdoilla, ilman tiukkoja aikatauluja. Joskus siltikin vauva itkee eikä se haittaa. Vauva voi olla hyvin myös vanhempien sylissä, eikä välttämättä vauvan tarvitse olla sylikummin sylissä. Lisäksi kannattaa varata varatutti ja liina viereen, mahdollista puklua varten. Tärkeintä on ihana juhla koko perheelle.

*Mainoslinkki

Lue lisää

Unipussi unien rauhoittajana