Pukeutuminen kantorepun ja kantoliinan kanssa

kantotakki

Vauvan ja äidin pukeutuminen kylmällä kelillä katorepun kanssa voi välillä olla haastavaa. Äidin lämpö lämmittää vauvaa mutta kädet ja jalat jäävät ilman lämpöä. Kantamisessa kannattaa miettiä vaatetus aina lämpötilan lisäksi myös tuulen vaikutusta lämpötilaan. Mitä pienempi vauva on, sen helpommin vauva kylmettyy. Vauvan kantaminen talvellakin onnistuu oikeilla varusteilla. 

Kantotakki vanhemmalle

Kantotakki helpottaa huomattavasti vauvan kantamista kylmällä kelillä. Kantotakit käyvät usein myös äitiystakiksi ja tavalliseksi takiksi. Useassa kantotakissa on irroitettava ”lisäpaneeli osa” jonka voi halutessaan liittää eteen tai taakse. Ja näin vauvan kantaminen onnistuu myös selässä. Raskausvatsa mahtuu mukavasti kantotakin lisäpaneelin alle ja paneelit poistamalla takin käyttöikä on pitkä. Näin saat vastinetta arvokkaalle hankinnalle. 

Vauvan pukeminen kantorepussa tai kantoliinassa

Kantotakissa vauvaa kannettaessa vauvan pää jää vain näkyviin. Vauvan pienet jalat ja kädet ovat lämpimässä suojassa takin alla. Lämpötilaa on myös helppo säädellä kun takin vetoketjuja voi avata ja sulkea. Huomaathan kuitenkin ettei takkia saa sulkea kokonaan, vauvan vapaa hengityksen kulkeutuminen täytyy turvata. 

Vauva kannattaa pukea hengittävään, lämpimään asuun. Alle sisävaatteet ja päälle villaa tai fleeceä. Jokaisen vauvankin kylmäsieto on hieman erilainen, joten kokeilemalla löydät omalle vauvalle sopivan lämpöiset vaatteet. Kun vauva on lähellä on lämpötilaa helppo seurata herättämättä vauvaa. 

Merinovilla on loistava materiaali vauvalle. Villa hengittää ja lämmittää sekä on pienen iholle ystävällinen. Merinovilla pipon paksuus kannattaa valita kelin mukaan. Lämpimämmällä riittää ohut ja kylmemmällä paksumpi. Ohut merinovilla pipo riittää usein 10-15 asteen lämpötilaan, sitä kylmempään tarvitaan paksumpi pipo. Tuulen kanssa kannattaa myös lisätä tuulenpitävä pipo, merinovillainen pipo voi hyvin silti olla alla lämmittämässä ja tasaamassa lämpöä.  Kantaessa vauva on kokoajan lähellä ja hänen lämpötilaansa on helppo seurata. 

Narut lapasten välissä helpottaa niiden tallessa pysymistä. Narun kanssa pitää muistaa olla varovainen. narun voi laittaa vaikka vauvan seläntaakse, näin se on aina pois tieltä ja lapaset on helppo pukea ja riisua. 

Vauvan jalat kannattaa myös suojata villasukilla. Mitä pidempi varsi sukassa on sen parempi. Varsinkin pienellä vauvalla pitkät kantovillasukat voivat olla koko jalan mittaset ja näin ei tarvita erikseen lämpimämpiä housuja vain pelkät sukat riittävät sisähousujen päälle. 

Villan kanssa on kuitenkin tärkeä muistaa että tuuli pääsee villasta läpi hyvin. Näin ollen villa on lämmin ja hengittävä materiaali alla, mutta päälle kaivataan kylmällä tuulta pitävää. Jos vauvaa kannetaan takin sisällä, vanhemman takki on tarpeeksi. Mutta jos vauvaa kannetaan takin päällä kaipaa hän oman puvun päälleen. Kun vauva on hieman isompi ja todennäköisesti ei viihdy koko ulkoilun aikaa kantorepussa tai -liinassa, on järkevämpää usein pukea vauvalle oma keliin sopiva puku päälle. Näin vauvan voi välillä ottaa pois repusta ja lämpö pysyy silti.  

Kantaa voi toki ilman kantotakkia ja hienoja varusteita. Tärkeintä kantamisessa on läheisyys vauvan ja vanhemman välillä. Vauvat rentoutuvat ja viihtyvät usein liikkeessä. Kantamisessa on tärkeää vaatettaa kelien mukaan ja muistaa ettei liian kylmä saa tulla.

Kesällä kantamisessa on myös omat haasteensa. Silloin vauva kannattaa pukea ohueen puuvillapukuun ja hengittävään puuvilla tai bambu hattuun. Lisää lämpöä tarvittaessa saa helposti lisättyä äidin reilun kokoisella villapuserolla tai collegepuserolla jonne vauva mahtuu hyvin mukaan. 

Nauttikaa kantamisesta ja läheisyydestä vauvan kanssa. <3 

*mainoslinkki